Opintokeskus Sivis, Hämeen Martat ja Erilaisten oppijoiden liitto kouluttavat perustaitoja Kaikkien-mallin avulla vankiloissa. Hankkeessa pilotoidaan myös KAPOS-osaamismerkkien yhteensovittamista vankien perustaitojen kouluttamisessa. Tavoitteena on luoda pysyvä toimintamalli järjestölliseen koulutukseen perustaitojen opettamiseen vangeille.
Projektin aikana koulutetaan lähikoulutuksena noin 90 puutteelliset perustaidot omaavaa vankia noin kymmenessä oppijalähtöisessä pienryhmäkoulutuksessa neljässä eri vankilassa.
Opetus suunnitellaan opiskelijoiden haastattelujen perusteella oppijalähtöisesti niin, että paneudutaan erityisesti osallistujien oppimistarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Koulutuksen osallistujille tarjotaan myös mahdollisuutta suorittaa Kansallisia perustaitojen (KAPOS) osaamismerkkejä oman osaamisen ja omien tavoitteiden pohjalta. Yhtenä tavoitteena on testata merkistön toimivuutta erityisryhmien perustaitokoulutuksissa.
Tavoitteena on edistää vankien kiinnostusta jatkaa opintoja myöhemmin tutkintotavoitteisesti sekä edistää vankien työllistymistä heidän suoritettua rangaistuksensa.