Osaamiskeskus Kentauri

Nuorisoalan Osaamiskeskus Kentaurin tavoitteena olivat nuorten merkityksellinen elämä ja osallisuus yhteiskunnassa. Osaamiskeskus toimi vuosina 2020–2024. Tutustu Kentaurissa tuotettuihin materiaaleihin!

Osaamiskeskus Kentauri keskittyi tutkimaan nuorten harrastus- ja järjestötoiminnan vaikutuksia sekä kehittämään järjestöjen nuorisotyötä koskevaa tiedontuotantoa ja vaikuttavuusarviointia. Kentauri selvitti myös kansalaistoiminnan muuttuvien toimintaympäristöjen vaikutuksia ja vahvisti nuorten osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

Kentauri teki yhteistyötä omien toimijoiden, yhteistyötahojen, muiden nuorisoalan osaamiskeskusten, sidosryhmien, nuorisoalan järjestöjen sekä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Kaikki Kentaurin tuottamat julkaisut ja työkalut on pyritty saattamaan eteenpäin niin, että ne ovat käytössä vielä pitkään osaamiskeskuskauden päättymisen jälkeenkin. Materiaalit on tuotettu nuorisoalan järjestöille, mutta niistä on hyötyä myös muille järjestötoimijoille!

Kentauri toimi opetus- ja kulttuuriministeriön tuella ja toiminnasta vastasivat Humanistinen ammattikorkeakoulu HumakOpintokeskus SivisSuomen Partiolaiset sekä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.

Projektin kesto: 01.01.2019 – 31.03.2024

Henkilö hyppää ilmaan.

Tutustu ainakin näihin!

  • Ryhmä nuoria seisoo rinnakkain valokuvassa ja hymyilee.

    Nuorisotyön ekologiset arvot -mittari NEMI

    NEMI eli Nuorisotyön ekologiset arvot -mittari on uusi työkalu nuorisoalan järjestöjen käyttöön. Mittari kartoittaa ekologisen elämän arvojen siirtymistä osaksi toimintaan osallistuvan nuoren arkea ja elämää.

    • Järjestökehittäminen
    • Kestävä järjestö
    • Nuorten järjestötoiminta
  • Kädet siirtämässä palapelin paloja pöydällä.

    Vaikuttavasti.fi

    Verkkosivusto oman osaamisen kehittämisen tueksi järjestöissä toimiville ihmisille toiminnanjohtajasta vapaaehtoiseen.

    • Arviointi
    • Johtaminen
    • Vaikuttavuus
  • Henkilö hyppää ilmaan laukkukädessään auringonlaskussa.

    Ikätasoiset osallisuusmittarit

    Selvitys tarjoaa kattavasti tietoa mm. järjestöjen käytössä olevista resursseista, nuorisotyön toimintamuodoista, toimijoiden keskeisistä yhteistyökumppaneista ja nuorisoalalla näkyvistä ilmiöistä.

    • Järjestökehittäminen
    • Nuorten järjestötoiminta
  • Ryhmä nuoria ottaa selfietä kännykällä.

    Omannäköinen osaamismerkki -työpajamalli

    Kentaurin kehittämä malli kannustaa nuorisoalan järjestöjä järjestämään nuorille osaamismerkkityöpajan. Työpajan aikana nuori oppii tekemään omannäköisensä osaamismerkin, mitä voi käyttää esimerkiksi työnhaun tukena.

    • Nuorten järjestötoiminta
    • Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

SivisNYT